Joulukuun alkua
Kasvihuone ja sen laajennus ovat luoneet suojaisen nurkkauksen, jonne
talolta päin ei näy. Pyypari näyttää pitävän sitä hyvänä hiekanjyvästen
nokkimispaikkana. Jaksaa kivispiira jauhaa viherravintoa kun on uusia
särmikkäitä kiven hiukkasia.

Hiukan pakkanen helpotti kuun alusta, mutta kuva joulukuun kolmannen
päivän aamuna näyttää, miten joutsenet mielellään pistävät räpylät
höyhenten suojiin ruokailun ajaksi. Kalpea aurinko valaisee tapahtumaa
vasemmalta jokiuomaa pitkin.

Toisessa joutsenkuvassa ollaan itsenäisyyspäivän aamukauralla. Vasemman
reunan poikanen kuuluu kahden lapsen poikueeseen. Nuo toiset eivät ole
oikein kilttejä. Mutta riittänee sitä kauraa vielä ensimmäisen
kattauksen jälkeenkin.

Kiersimme luontopolkua jokirannan osalta itsenäisyyspäivänä. Ensin vain
vanhoja jäniksen jälkiä. Vanhan sillan silta-arkun koloista oli minkki
tullut ylös ja sukeltanut veteen. Siitä eteenpäin metsässä lähinnä
hiirulaisten ja vastaavien jälkiä.

Jokirantaa voi tulla myös hiukan ylempää polkua. Kun kaakosta tuulee
koleasti valitsemme sen reitin. Puolivälissä polkua komeat näädän
loikkajäljet. Tullut harjulta ja pari loikkaa polun jälkeen ja sitten
kuuseen korkealle. Tästä paikasta on pihalle matkaa noin 500 metriä,
joten kuvittelen lähipäivinä taas näkeväni hampaanjälkiä makkaran verkossa.

Jonkin matkan päässä polulta löytyi höyhen, sitten toinen ja etsinnän
jälkeen ainakin parikymmentä. Polunvarren kuusikossa on sillä kohdalla
aukko. Luulen, että haukka on päässyt kiihdyttämään iskunopeuteen ja
vähintään vahingoittanut pyytä. Näin syksyn puolella lähistöllä on
tavannut olla pyypari talon tuntumassa, toinen vanhan sillan tuntumassa
ja sitten kolmas polun loppupäässä reilu kilometri meiltä.

Nyt se taas tapahtui, kuten koko syksy on pelätty.
Viime yön lumisateen keskellä ilves kävi väijymässä joutsenia-

Kuvassa näkyy vanhan halkopinon kylkeen vievä jälkijono.
Ilves tuli lammelta päin, kulki rantapellon ulompaa reunaa aivan
pellonpäähän
sieltä rannanpuolista reunaa pensaiden suojassa ja puikahti halkopinon
viereen
väijymään. Lopuksi tuli ihan laiturin tyveen saakka.

Jäätä riittää nyt parikymmentä metriä rannasta ulospäin. Tämä lienee
ilvekselle
liian pitkä matka. Mahdollisesti jään reunassa lepäävä joutsen ehtisi
turvaan sulan veden puolelle

Kävimme Tuulikin kanssa selvittämässä ilveksen jälkiä. Tuli vähitellen
sellainen tunne, että pihalla
taitaa pyöriä kaksi nälkäistä petoa. Niin paljon ristiin rastiin meneviä
jälkiä. Poistumisjälkiä ei löytynyt.

Tilannetta hioukan haittasi viime yön runsas lumentulo. Uusimmat jäljet
olivat selviä, vanhemmat vain kuoppia.
------------------------------------
Samaan aikaan toisaalla.....
Yön aikana joutsenparveen oli liittynyt yksi perhe, jossa vanhemmat ja
yksi poikanen.
Edellisenä aamuna paikalta oli poistunut se perhe, jossa kuusi poikasta.
---------------------------------

marraskuun loppua
--------------------------------
Hyytävä kylmä alkaa kutistaa järven avoinna olevaa luusuaa. Alle puolen
hehtaarin enää, jään reunat etenevät melkein kymmenen metriä yössä.
Joutsenia jäljellä edelleen kolme perhettä, joissa 18 poikasta ja kuusi
emoa, lisäksi viisi muuta täysvalkeaa joutsenta.

Sinisorsien määrä on kolme lintua. Muut menivät muualle.

Uutuutena on seudun korppiparin viihtyminen rannassa. Joutsenet pyrkivät
hätistelemään korpit pois kaurakasoista, mutta aina siinä muutaman
suullisen ehtii nokkaista.

Näätä aloitti tällä kertaa kellarin makkaran syömisen alapäästä. Niinpä
kolmen syöntikerran jälkeen makkara putosi maahan. Heitin sen kellarin
katolle, jossa parin päivän ajan linnut pääsivät sitä nokkimaan.
Perjantai-iltana näätä saapui taas paikalle. Makkara suuhun ja kellarin
katon yli metsään vievälle polulle. Tähystin varovasti jälkien suuntaa.
Näytti menevän palaneen sikalan seinistä muodostuneeseen louhikkoon.
Myöhemmin kävelimme koko luontopolun läpi ja palatessa totesimme näädän
tulleen "mutkan kautta" orkideataloon. Epäselväksi jäi onko makkaran
puolikas nyt orkideoiden luona vai onko se louhikossa houkuttelemassa
hiiriä, jotka näätä voisi sitten pistellä napaansa.

Muuten luontopolun varrella näkyi yhden jäniksen jäljet. Taisimme ajaa
sen liikkeelle nukkupaikasta. Viime yönä sataneessa lumessa on nyt
hiirten ja myyrien jälkiä runsaasti. melkein kuin silloin kun viirupöllö
sai neljä poikasta lentokykyiseksi

----------------------------------------------------------

marraskuun loppu (2010)

Eilen aamulla (28:11) vein joutsenille normaalit aamukaurat. Jäätä
riitti jo niin, että kaurakasoja sai levitellä laajalle alueelle.
Sellainen vähentää tarvetta kilpailla ruokalautasesta.

Joukko oli edelleen koossa, 18 poikasta ja 15 aikuista. Ruokailu alkoi
normaalisti. Kävelin vihellellen mäkeä ylös ja katsoin lintuja vielä
talon nurkalta. Silloin kuului joelta kaksi kovaa kirskahdusta. En tiedä
mitä. Arvelin minkin tai saukon varoitusääneksi. Kaikki joutsenet
nostivat kaulan suoraksi ja pään kohti jokea. Välittömästi koko parvi
alkoi liikkua kohti jäljellä olevaa sulaa vettä. Hetkessä kaikki
poikaset olivat siinä sulan veden lahdekkeessa, joka oli kauimpana
joesta. Muutama valkea lintu jäi jäälle ruokapaikkaa lähinnä. Nekin toki
viitisentoista metriä rantaviivasta. Poikaset olivat liki 50 metriä
lähimmästä rannasta. Itse olin sadan metrin päässä rannasta (toiseen
suuntaan)

Lähdimme Tuulikin kanssa etsimään mahdollisia jälkiä jokirannasta.
Mitään ei löytynyt: ilmeisesti hälytyksen aiheuttaja oli joen toisella
rannalla niemessä. Osa joutsenryhmästä oli käsittääkseni paikalla vuosi
sitten kun ilves yritti hyökätä joen keskelle.

Seuraavana iltana yksi joutsenperheistä lähti kohti etelää.

Aamu 29.11 oli edelleen halvatun kylmä. Joessa sulaa enää vähäisiä
lampareita. Kylmää niin paljon, että joutsenet eivät ottaneet kuin
kymmenen askelta kohti ruokakasoja. Sitten jalat höyhenpuvun suojaan ja
jonkin ajan pääästä seuraava yritys. Paikalla 13 poikasta ja 9 aikuista.

Näin kylmää syksyn loppua ei täällä ole ollut meidän aikanamme 2001
jälkeen.

Marraskuun 19. 2010

Talvi tuli eilen uudelleen Sulkavalle. Lunta maassa reilu kymmenen
senttiä, pakkasta muutama aste uhkauksissa yli kymmenen lähipäivien ja
öiden ajalle.

Joutsenparvista kaksi jäi sittenkin paikalle ainakin toistaiseksi. Lumen
tultua illan ja yön aikana ne tekivät jotain, mitä täällä ei ole ennen
nähty. Ne kömpivät vedestä ylös ja nukkuivat rantapellon keskellä
suunnilleen 20 m vesirajasta. Ilmeisesti puutarhan raivaaminen ja rannan
pensaiden siistiminen on tehnyt rantapellosta joutsenen mielestä
turvallisen nukkupaikan. Tämä aiheuttaa lisää stressiä syöttäjätontulle.
Ilveksen mahdollinen saapuminen olisi pystyttävä havaitsemaan ajoissa.

Lähdin aamupäivällä raivaamaan luontopolkuamme sen metsäosuudella, jotta
talvella voisi edetä myös suksilla. Heti alkumatkassa lammen ja joen
välissä runsaat pyyn jäljet lumessa ja siitä viidenkymmenen metrin
päässä ilmeisesti kärpän jäljet. Sitten kuuluikin kotoa kutsu aterialle,
joten raivaaminen jatkuu myöhemmin.

--------------------------------------------------------
Makkarat parvekkeen kaiteella ja kellarin seinustalla tyhjenivät
lumimyrskyä edeltävänä yönä. Ilmeisesti näätä vei viimeiset palat. Lumen
laskeuduttua kumpaankin paikkaan vietiin uudet makkarat. Näätä oli
käynyt kellarin makkaralla 19. päivän aamulla syömässä kunnon palasen.
Jäljet kellarin katolla, mutta yöpymispaikka on nyt minulta salassa
------------------------------------------------------

Lumikukan luontopolulla: 2010 - kesän päättymisestä aikaisiin lumisateisiin

Kesän lopulla tuli vihdoin niin paljon aikaa, että saatoimme lähteä
hiukan kauemmas hakemaan tuota tuiki tärkeää männyn kilpikaarnaa.
Tiedossa oli suuri hakkuutyömaa vuosien takaa ja siellä paljon
kilpikaarnaa. Apuvälineenä kannoista irtoavan kaarnan käsittelyssä
esimerkiksi Fiskarsin valmistama kirves. Kuvassa näkyy miten kirvestä
voi käyttää mittatikkuna kun maasta löytyy muutaman päivän ikäisiä
jälkiä. Jälkien koon perusteella on helppo arvata kuka tarkkaili ja
välillä matkan päästä puhisi keruutyötämme. Jos olisimme ajaneet
Kanadaan kyse olisi siitä "Big foot"-olennosta, joka on varmaan pelkkä
taruolento. Täällä Suomessa kyse oli suuresta karhusta. Nuo jäljet eivät
kuulu millekään pikkunallelle. Sade oli pehmittänyt tietä muutama päivä
aiemmin, joten nallevaari oli uponnut parin sentin verran tien pintaan.
Muutama koivun lehti oli myrskyn myötä lennähtänyt jälkien päälle.
Jälkeä riitti suunnilleen viidenkymmenen metrin verran metsäautotien
reunassa. Oli muuten kulkenut tien oikeaa laitaa.

Joutsenia on näkynyt silloin tällöin. Emme ole vieneet rantaan kauraa,
jotta emme turhaan houkuttele lintuja jäämään talven keskelle. Yksi
joutsenperhe viipyi silti rannassa suunnilleen vuorokauden. Perheeseen
kuului vanhempien lisäksi ainakin kuusi harmahtavaa joutsenen poikasta.

Vähän sama asia pikkulintujen ruokinnan osalla. Hiukan auringonkukkaa ja
muutama rasvapallo on ollut tarjolla. Vasta lokakuun puolivälissä
asetettiin esille ensimmäinen linnunmakkara. Tiaiset, peipot, närhet ja
mustarastaat pyörivät pihalla melko runsain joukoin. Kunhan pitempi
pakkanen uhkaa aloitamme runsaamman ruokinnan.

Varpuspöllö on jatkuvasti viheltelemässä jostain pihan puusta. Sen
vihellys on aivan punatulkun laulua muistuttava, mutta lauluaika ei
oikein sovi. Kun sitten näkee linnun korostetun reippaasti siirtyvän
uuteen paikkaan onnistuu lajimääritys helposti.

Kurkien syyskarkelot ovat kylän pelloilla komistuneet pikkuisen vuosi
vuodelta. Niiden parvien jälkeen, jotka opettelivat ryhmälentoa
Kuhajärven päällä elokuun lopussa, pelloille saapui noin viidenkymmenen
kurjen joukko. Aina kun vaimo oli ajamassa kylälle tai kylältä pois,
kurjet tallustivat aivan tien tuntumassa. Kun minä sitten syöksyin tai
hiivin tai matelin paikalle, ne olivat jo ehtineet ainakin sadan metrin
päähän tiestä. Kiusankappaleet.

--------------------------------------------------
Ensimmäisistä lumista marraskuun puoliväliin

Marraskuun alussa alkoi sitten tapahtua. Talviruokinta muuttui
normaaliksi. Tiaisia, neljä närheä, sinnikäs yksinäinen harakka.
Vähitellen pari käpytikkaa alkoi käydä pihapuissa. Useana päivänä
edelleen varpuspöllö viheltelee pihan puissa.

Edellisistä vuosista poikkesi mustarastaiden viipyminen meidän
pihallamme. Ainakin yksi naaras ja pari ukkoa käänteli lehtiä eri
puolilla taloa. Yksinäinen punakylkirastas pihan hiekalla autojen luona,
sitten se aikoi nukahtaa kasvihuoneelle vievän polun keskelle illan
hämärtyessä. Valitsi kuitenkin ruusupuskan, ettei jäänyt talonmiehen
jalkoihin.

Pyy tai muutama aterioi aivan pihan portin luona kuusten juurella. Eivät
oikein pidä tarpeellisena karata kauas tavallisia kävelijöitä. Joku
pikkupeto tullut parkkipaikkaa pitkin joinakin päivinä.

Muutama sinisorsa huomasi rantaan viedyt kaurat lokakuun puolella. Yksi
yksinäinen joutsen, seuraavana päivänä joutsenpari, sitten ei mitään.
Pyhäinpäivänä ruokailemaan asettuu suurperhe. Emolinnut ja seitsemän
harmaata poikasta. Emot eivät kummemmin väistä kun tuon kauraa, poikaset
uivat venereitin kautta ruovikon toiselle puolelle saakka. Seuraavana
päivänä toinen suurperhe. Emot ja kuusi poikasta. Lisäksi valkoinen
joutsenpari laskeutui torvien soidessa rannan tuntumaan.

Samalla huomasin tälle järvelle uuden ilmiön. Kahdenkymmenen koskelon
parvi kalasti tasavälisenä vinorintamana. Ensin meidän edestämme rannan
matalaa vettä pitkin pohjoiseen. Parin tunnin kuluttua koko järven
leveydellä järven eteläpäätä kohti.

Toinen tapahtuma oli odotettu, vaikka ei oikein usko tahtonut riittää.
Lintujen makkaran suojaverkko tuli huolellisesti tarkastettua joka
päivä. Ei yhtään säiettä poikki. Sitten ennen pyhäinpäivää muutama lanka
poikki, mutta ei sen suurempaa syöntijälkeä. Voi olla, että muutamana
yönä oli kuulunut peltikatolta tömähdys - ei siitä kuitenkaan varma
voinut olla. Marraskuun 7. päivän iltana Tuulikki kyseli onko se tuuli
joka kolistelee kaiteella. Kävin katsomassa. Pieni pätkä makkaraa heilui
osuen välillä pystytankoon. Mitään syöppöä ei näkyvillä. Yöllä tasan
neljältä kuulin jonkinlaisen horroksen läpi selvän "tömpsiksen" katolta.
Aamulla totesin sekä parvekkeen että kellarin makkaranloput olivat
häipyneet. Aamuinen lumisade peitti tehokkaasti jäljet, mutta kyllä
kellarin katolta saattoi lukea näädän reitin.

Iltapäivällä kasvihuoneen edustalla oikein selvä näädän jälkijono ja
illalla seitsemän aikaan taas kolinaa parvekkeelta. Näätä söi kaikessa
rauhassa uutta kaiteeseen sidottua makkaraa. Meidän pienet kolistelumme
ja parvekkeen valojen sytyttäminen ei lainkaan häirinnyt. Syömisen
jälkeen näätä pyyhki huolella suupielensä parvekkeen lumeen. Siitä
tunnin kuluttua kuului miten näätä oli pienen metsäretken jälkeen taas
hypännyt peltikatolle matkalla kotikoloonsa. Saatiin siitä kuvakin,
mutta ikkunalasin läpi yöllä otettu kuva ei taida osallistua vuoden
luontokuvasta käytävään kilpailuun.

Seuraavalla viikolla näätä söi kiltisti kourallisen verran makkaraa
jokainen päivä. Sille oli tainnut kehittyä "sudennälkä" olemattomia
myyriä etsiskellessä.

Päiväsellä muutama tilhi koiranheisipensaan marjoja putsaamassa. Aiemmin
niitä keikkui pieni parvi orapihlaja-aidassa.

Tämä pensasaita on varmaan ollut aikanaan huolella leikattu. Meidän
tullesamme paikkakunnalle se oli vapaasti kasvava. Useana vuonna nämä
korkeat pensaat kukkivat alkukesällä voimakkaasti ja kantavat talven
alkuun suurta marjojen määrää. Oksat keikkuvat kun rastaat tai tilhet
hyppivät marjoja nokkimassa. Punarinta viihtyy hyvin näissä pensaissa.

Joutsenten ateriointi kävi vähitellen säännöllisemmäksi ja poikaset
rohkeimmiksi. Parhaimmillaan 35 joutsenta saapui aterialle. Minua ne
eivät pelkää, mutta kun kanssani rantaan käveli TV:n kuvaaja ruokailuun
saapuminen oli selvästi kainompaa. Eivät siis mitään linssiluteita.
Ykkösperhe (siis ensiksi saapunut ja jo viime keväältä tuttu) jäi uimaan
lahdekkeen keskelle, kakkosperhe ui toki kohti kaurakasoja, mutta ne
viimeiset kymmenen metriä otettiin vasta kuvaajan noustua mäkeen. Voi
olla että Saksan TV näyttää joulukuun 5. miten joutsenet noudattavat
palvelijansa vihellystä ja suotavat jokea pitkin kohti ruokapaikkaa.

Tämä joutsenten "ykkösperhe" saapui ensimmäisenä. Emot ja seitsemän
harmaata suurikokoista poikasta ja sitten saapui kaksi valkoista
joutsenta. Niiden käytöksen perusteella aloin uumoilla kyseessä olleen
vanhat tutut. Nuo kaksi myöhemmin tullutta oli niitä edellisen kevään
"lauman vartijoita" rohkeita jarjestyksestä vastaavia. Nämä harmaat
olivat vartijoiden uusia sisaria. Useasti linnut uivat niin, että
vartijat olivat edessä, sitten toinen emoista, harmaat poikaset ja
viimeisenä toinen emoista. Sain kuvattua videolle sellaisenkin aterialle
saapumisen, jossa nämä neljä valkoista joutsenta tulivat kuin auran
siivet huolella eri puolille katsellen ja harmaat tiukkana ryhmänä
"siipien" suojassa.

----------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------

Kuvassa syksyn kolme joutsenperhettä valmistautumassa ruokailuun
marraskuun 16. 2010. Tarjolle on asetettu kauraa parikymmentä litraa.
Joutsenten ryhmästä saattaa havaita ensimmäisen perheen seitsemän
poikasta, toisen perheen kuusi poikasta ja viimeksi paikalle tulleen
perheen viisi poikasta.

Aiemmin ei mikään joutsenryhmä ole suhtautunut minuun näin
luottavaisesti. Kamerassa ei voinut käyttää suurinta zoom-asentoa
(polttoväliä) Silloin ei olisi koko ryhmä mahtunut mukaan.

Sää oli pysytellyt nollan yläpuolella pari viikkoa, mutta kuvan
ottamisen jälkeen alkoi selvä kylmeneminen. Kaikki joutsenet hankkivat
lähtöä etelään, mutta ainakin yksi perhe taisi jäädä odottamaan. Joelta
kuului illalla poikasten pulinaa. Sorsien parvi oli tässä vaiheessa
kasvanut taas kahteenkymmeneen. Joutsenet luottavat, mutta sorsat
karkaavat lentoon kun olen tullut talon nurkalta puoliväliin rantapolkua.

Näätä kulkee kovin säännöllisesti katolle. Peltikatto sen paljastaa. Pariin kertaan olen saanut ottaa siitä valokuvia. Hiukan se minua vierastaa. Ei ole varmaan varma siitä teknisen näköisestä pienestä laatikosta, joka on ajoittain toisen silmäni edessä. Toisaalta lienee tyytyväinen kun käsiä yhteen hakkaamalla saan 'varikset ja harakat ja sen tulen närhet' häipymään näädän kulkureitiltä

Saalista en ole nähnyt sen kotiinsa kantavan. Tarjotusta makkarasta on ainakin muutamana yönä viety näädän kokoinen annos.

Lumet ovat lähteneet avomailta, metsässä vielä valkoista piisaa. Kuovi on huudellut, töyhtöhyyppä lennellyt pellon päällä, metsävikloja näkyy lammella ja jokivarressa

Pitkästä aikaa yksi uusi hirven jälkijono kulki polkumme poikki. Yksi jänis on nähty tien varren pellolla.

Tulvavesi nostaa järven pintaa. Ainakin puolimetriä ollaan kesäveden yläpuolella. Ensimmäiset jäälautat ovat jo ajautuneet jokea kohti. Järven jään uskotaan lähtevän jos parin päivän päästä lämpötila nousee ennustettuun selvästi yli kymmenen asteen lukemaan. Joutsenista yli puolet on jop jatkaut muualle. Jäljellä on ateriasta riippuen 10 - 23 lintua. Yleensä myöhäislounaalla useampia kuin aamiaisella tai iltapalalla. Hanhet ovat häipyneet, sorsista ja telkistä jäljellä runsas kourallinen.

TAMMIKUU
Talvi oli luminen ja kamalan kylmä. Lämmityspolttoaineiden kulutus
täällä Sulkavan taloissa oli melkein kolmanneksen suurempi kuin
edellisinä vuosina.

Kantavaa hankea ei tänä vuonna tullut lainkaan. Lunta riitti tammikuussa
saappan varren verran, maaliskuussa jo reilusti reiteen saakka.
Pahimmillaan joutui melkein uintiliikkeitä käyttämään kun yritti ilman
suksia edetä

Tammikuun varsinainen hullutus oli ilveksen ajo. Luontopolun itäisen
lenkin loppuosassa löysimme aika tuoreet ilveksen jäljet ja siitä sadan
metrin päästä päivälepopaikan suuren kalliolouhoksen takana, hiukan
luolamaisessa syvennyksessä. Ilves oli lähtenyt liikkeelle kun
lähestyimme kalliota. Mehän rynnistimme jälkiä pitkin juoksuun ja
kirjoista oppimani mukaan pidin reipasta meteliä. En kehdannut huutaa
metsässä, mutta sain jostain syystä valtavia yskänkohtauksia. Jäljistä
saattoi nähdä, että jokainen yskänkohtaus sai ilveksen laukkaamaan. Se
kirjojen mukaan väsyttää ilvestä tehokkaasti. Lopulta eläin teki
kuitenkin jonkin ovelan tempun, jota kuumissamme emme heti tajunneet.
Jatkoimme juoksua vähän arviolta ja osuimme paikkaan, jossa metsäkauris
oli vastikään kaapinut lunta mustikanvarpujen päältä. Muitakin aivan
tuoreita jätöksiä oli paikalla. Tämä kauriin ruokamaa ei ollut kuin noin
700 metriä ilveksen päivälepopaikasta noin linnuntietä mitaten.

Palasimme seuraavana päivänä vielä lukemaan uudelleen takaa-ajon jälkiä.
Oli kenties noussut puuhun piiloon tuo takaa-ajettu ja me noviiseina
emme osanneet haistaa jälkiä oikein. Olisipa Murre ollut mukana.

Tammikuun aikana nähtiin ajoittain näädän jälkiä pihalla ja metsässä.
Kasvihuoneen sisällä se söi makkaraa, katon muovikerrosten väliin
kuivuneita suuria perhosia, tuunasi itselleen mukavia loikoilupaikkoja
katon rajan lämpöeristeisiin ja todennäköisesti pudotti vahingossa
muutaman orkidearuukun hyllyiltä.

Kovimman pakkasen aikaan näätä pysyi poissa kasvihuoneesta. Meidän
tulkintamme on se, että kosteampi ilma olisi aiheuttanut turkin
lämmöneristykselle heikkenemistä. Kun lämpötilat palasivat keväisiksi,
näätäkin kävi joitain kertoja kukkia katselemassa.

Joitain kertoja paukkupakkasten aikana näkyi näädän jälkiä talon
katolla. Siellä kymmenen metriä maanpinnan yläpuolella. Kävi varmaan
katsomassa onko pulupaisteja näkynyt orrella.

HELMIKUU
Kovin hiljainen kuukausi. Lunta niin paljon, että polkua kuljettiin vain
sen suurinta silmukkaa noudatellen. Tikka oli suunnilleen aina samoissa
puhelintolpissa tai keloissa, joitain lumikon tai kärpän jälkiä.

Parvekkeella normaalit tiaiset ja viherpeipot, joitain kertoja
käpylintuparvi ja urpiaisparvi.
Harmaapäätikka kävi pienentämässä makkaraa säännöllisen
epäsäännöllisesti, närhiä pyöri paikalla kaksi tai kolme.

Kuun puolivälissä varpuspöllö asettui istuskelemaan parvekkeen kaiteelle
ja katselemaan mahdollisia hiiriä tai myyriä

Saukko oli kuun viimeisenä tullut joelta, puurastanut lumessa vanaa
parkkipaikalle, mutta ei suostunut kulkemaan tuoreen autonjäljen yli
vaan palasi uutta vanaa myöden kasvihuoneen takaa joelle. Jään päällä
emme nähneet saukkoa tänä talvena.

MAALISKUU
Pitkän yhtämittaisen pakkasjakson jälkeen maaliskuu aloitti vähäisellä
räntäkelillä.

Joutsenista ensimmäinen saapui 13.3. Sitten saapui toinen yksinäinen ja
vielä joidenkin päivien päästä yksi yksinäinen joutsen. Näin ei ole
tapahtunut edellisinä vuosina.

Jäässä ei ollut pysyvästi edes juomakupin kokoista aukkoa ennen kuun
loppua. Ensimmäinen joutsenpari saapui aivan maaliskuun lopussa.

Mustarastaat tulivat samaan aikaan, ja talven suurin yllätys – orava
ruokaili lehtikuusen alla. Oravia on nähty talven mittaan vain
luontopolun kauimmassa nurkassa. Nyt taisi olla tarkistusretkellä
auringonkukkakupilla. Kuusen käpyjä oli tarjolla tuskin lainkaan ja
männyn käpyjä vain niukasti viime kesän jäljiltä.

HUHTIKUU
Vähitellen pääsi kevät meilläkin vauhtiin. Neljäs päivä joutsenia oli
sulassa 19 yksilöä, 11. päivä 45 yksilöä. Suurin kerralla laskettu määrä
oli kolmannentoista päivän viisikymmentä. Näin monta ei viime vuonna
laskettu kertaakaan. Osa joutsenista vielä harmahtavia viime kesän
poikasia, osa uusia pareja ja kaikkia muita ryhmittymiä. Kanadanhanhista
ensimmäinen tuli myös 13.4

Uskon tunnistaneeni joitain joutsenista viimevuotisiksi tutuiksi. Eräs
kahden valkoisen ja kahden harmaan perhe on kaikkein rohkein. Ne jäävät
vain viiden metrin päähän kun tuon kauraa jäälle. Näin se oli jo syksyn
puolella. Muut pysyttelevät kauempana ja jokunen saa aivan sätkyn kun
kävelen vihellellen kohti rantaa, vaikka pitäisi näkyä, että kauraa on
kaksi ämpärillistä.

Näädän kohdalla oli kaikista jäljistä huolimatta pieni epävarmuus ja
kenties haikeus kun melkein kuukaudeksi oli varman tuntuiset merkit
olleet näkymättömissä. Sitten alkoi taas riemu. 15 huhtikuuta kuulin
pihalta tutun varisten raakkumisen. Se tuli pihapuista ja oli sävyltään
karkea, sanoisin jopa ilkeä. Ryntäsin parvekkeelle ja ajoin varikset
pois. Heti sen jälkeen jotain liikahti lähimmässä koivussa ja siinähän
se oli. Näätä katseli minua koivun rungolta joitain metrejä korkeammalta
kuin pääni. Se oli aluksi kiipeämässä ylemmäs, mutta palasi sitten pari
metriä alemmas ja jäi oksanhankaan katselemaan. Huutelin Tuulikin
sisältä katsomaan ja näätä odotti rauhassa. Siinä aikamme tervehdimme
toisiamme. Sitten näätä kiipesi ylemmäs ja heittäytyi katolle. Tuttu
”tömpsis” kuului taas. Kuten niin usein viime kesänä. Olin niin
innostunut ajatuksesta, etten edes tajunnut ottaa kameraa mukaan.
Viikkoa myöhemmin Tuulikki näki näädän lähestyvän kellarin takana
olevassa koivussa, joten ehdin käynnistää kameran ja ottaa joitain
hätäisiä kuvia. Näätä ei kovin piitannut kuvaajasta. Tuli vaan koko ajan
vauhdilla lähemmäs kunnes pääsi katolle. Yhden hetken se ilmeisesti
katsoi huolestuneena taivaalle puun rungon turvassa. Ajoittain on hyvin
suuri haukka leijannut talon ja rannan puolivälissä.

Leskenlehti kukki meillä 17 huhtikuuta, perhosia on lennellyt 14 päivän
jälkeen.

Tämän kevään terveysjuomana olemme nauttineet reippaasti mahlaa
sellaisista koivuista, jotka kesän mittaan raivataan pois. Maistuu
muuten kahvi ja tee paremmalta kuin tavalliseen veteen tehtynä. Ja on
puhdasta.

Syksy on kevättä ja kesää rauhallisempaa aikaa täällä Kuhajärven rantamilla. Alkusyksystä näkyi metsäkauriin jälkiä säännöllisesti parkkipaikalla. Viimeisen kuukauden aikana niitä ei sitten ole näkynyt. Onko syynä metsästyskausi vai siirtyikö emo lapsineen sopivan ladon luo varmistamaan talvisen heinämaan. Suuren ajokoiran jäljet kiersivät pihaa silloin kun kauriin jäljet viimeksi nähtiin.

Näätää muistelimme ihmetellen kesästä lähtien. Kun sitten aloitimme lintujen ruokinnan auringonkukan siemenillä ja makkaralla saimme taas merkkejä näädästä. Niihin aikoihin oli pariin otteeseen hyvät jälkien seuraamislumet. Lumessa säännöllisesti näädän jälkiä. Myöskin makkaroissa aika ajoin selvät näädän hampaan jäljet. Useana yönä heräsimme kirkonkelloa muistuttavaan ääneen parvekkeelta. Kun näätä kiipeää rautatankoa ylös puremaan lintujen makkaraa se heilauttaa makkaran päin tankoa, joka soi kuin äänirauta. Valojen sytyttäminen parvekkeelle ei näädän rauhaa häiritse. Saamme näin seurata eläimen käyttäytymistä hyvässä valossa (toki ikkunan takaa yöasussa). Useimmiten nuo ruokailut tapahtuivat noin kello 4 aamulla. Yhden kerran jo illalla kymmenen jälkeen.

Viime viikon ajan näätä on mieluiten syönyt pihan jättiläiskuusen oksaan kiinnitettyä makkaraa. Siinä on helppo pitää rungon karkeasta kaarnasta kiinni. Ei tarvitse pyristellä sileässä terästangossa. Ainakin kerran näätä on levännyt talon ullakolla, jonne se kiipeää eri koivua pitkin kuin viime kesänä.

Sitten se valitsi päivälevon paikaksi orkideatalon. Niin tietenkin. Onhan siellä kauniita kukkia ja hyvä tuoksu. Siistinä eläimenä se nukkuu talon katon rakenteissa aivan päätyseinän kohdalla. Mikäli hätä yllättää se kulkee siellä muovin ja akryylikankaan päällä talon keskikohtaan. Siellä nousee lattiasta lankku niin ylös, että valkeaan akryylikankaaseen syntyy kuin pieni mäki. Varmaan viehättävä paikka. Kuin seisoisi valkean pilven päällä. Alta kuultaa suurten kukkien hahmoja. Siinä se sitten tekee siististi asiansa. Maailman kauneimmassa puuceessä. Mikä parasta, sen yläpuolella on tällöin kattona 3 mm kova akryylilevy ja 10 mm polykarbonaattilevy. Ei pääse kotka hyökkäämään. Aika veikko.

Välillä ihmetellään mikä näätä täällä nyt kulkee. Onko se kesäinen emo, jokin poikasista tai sitten se uros, jonka reviiriin alue myös saattaa kuulua. Muutaman kerran kellarin luona oleva makkara sai selvästi poikkeavat syömäjäljet. Makkaraa oli purtu poikittain ja kulmahampaat olivat jättäneet selvän jäljen. Yleinen syöntitapa on ennen ollut ja nytkin useimmiten pystypurentaa.

Joutsenet kävivät marraskuun alussa useaan kertaan ilmoittautumassa rannassa. Ensimmäisen jäätymisen jälkeen alkoi kuulua sellaista porinaa, jonka tunnistin ruokatilaukseksi. Täytyyhän tarjoilijatontun asiakkaan puheet tunnistaa. Kauraa on taas alettu antaa. Neljätoista joutsenta, yksi kanadanhanhi ja kymmenen sorsaa viihtyy paikalla. Ainakin päivälevon ajan ne ovat aivan laiturin päässä. Kenties se, että rantapelto on nyt kunnostettu ja maisema siten avarampi, saa jousenet pitämään paikkaa turvallisena. Ei pääse peto hiipimään lähelle. Kuvittelen, että tuo kanadanhanhi on sama, joka saapui luoksemme kolmisen vuotta sitten. Se on koko ajan viihtynyt joutsenten seurassa. Viime keväänä mukana oli toinenkin hanhi, mutta nyt se on taas yksin edustamassa omiaan.

Muita ruokavieraita varsin normaalisti. Meille tällä paikalla uutena (Sulkavan Lumikukan pihalla) on kauan odotettu harmaapäätikka. Se on varsin säännöllisesti sekä parvekkeen että kellarin makkaralla. Paljon arempi lintu kuin käpytikat. Valkoselkätikkaa hiukan epäillään. Vahditaan nyt kuitenkin tarkkaan kaikki tikat ennen kuin pidetään havaintoa varmana. Harmaapäätikkaa päästiin seuraamaan varsin läheltä kun se aterioi kesältä jääneitä makeita puolukoita sillä parhaalla korvasienten keruupaikalla aamuhämärissä. Yhden kerran olemme täällä nähneet myös pähkinänakkelin. Istuimme parvekkeella kasvihuoneen sisällä, kun nakkeli lähestyi sitä kuivunutta männyn oksaa pitkin, jota oravakin ennen käytti. Parin metrin päästä saimme jonkin aikaa ihailla kaukaista kiertelijää. Edelliset kerrat olemme sitä yhdessä Tuulikin kanssa ihailleet Moselin mutkassa Zummethofin pihamaalla.

Lumipäivinä kartoitimme seutua laajemmin ja totesimme lumikon, kärpän ja ketun jäljet tutuilla paikoilla. Rannassa oli ennen ruokintaa minkin jäljet. Sekä laiturin luona, että vanhan sillan maatukien luona oli myös saukko mellastanut. Jälkiä oli vaikka kuinka paljon. Ehkä oli useampi jäljen jättäjä.

Jäniksen jäljet on näkynyt tänä syksynä vain kahteen kertaan. Ovatko salametsästäjiä karussa vai onko kanta romahtanut. Seurataan asiaa talven mittaan.

Talvi tuli syksyn päätteeksi kolme kertaa. Ensimmäinen ja toinen lumi tuli vielä lehtevien puiden kiusaksi. Kahdesti suli maahan satanut lumi pois, mutta kolmas yritys oli niin kovaa rytinää, että metsän eläimet melkein jäykistyivät paikoilleen. Lunta ja pakkasta. Sen jälkeen pakkasta ja lunta. Ilmeisesti samaa vaivaa aina Uuteenkaupunkiin saakka. Pakkanen kymmenen ja kolmenkymmenen asteen välissä keskeytyksettä ainakin neljä viikkoa. Rannassamme oleva joen alkupiste, luusua kuten pohjoisessa sanotaan, jäätyi uudenvuoden aikaan niin pahasti, että joutsenet lähtivät. Tällä kerralla lähtöön saattoi lisäksi vaikuttaa se ilves, joka jo joulun jälkipäivinä teki hurjan syöksyn kohti keskellä jokea levänneitä joutsenia. Sama otus saapui aamuhämärissä 2.1.2010 katsomaan joutsenparvea, mutta sai huomata jääneensä yksin Kuhajärven jäälle. Tai mahdollisesti kaksin nälkänsä kanssa.

Kun laitetaan kaikki tämä aikajärjestykseen on paras aloittaa joulukuun alusta. Siihen aikaan sattui usea mieltä hämmentävä muutos. Poissa pysyneet jänikset olivat kaikki tulleet hyppimään rannan ja harjun väliselle alueelle. Niitä oli paljon ja ne liikkuivat lumella reippaasti. Näätä söi säännöllisesti makkaransa loppuun ja sai uuden tilalle. Se kulki pihan jättiläiskuusesta kuusiaidan läpi maata pitkin ensi talosta poispäin. Sitten 90 asteen käännös oikeaan ja yli tien ja parkkipaikan kasvatuskoivikkoon. Siellä liki sata metriä samaan suuntaan, taas 90 asteen käännös oikeaan ja kuusikon kautta orkideatalon lounaisesta nurkasta kattorakenteiden sisään (vielä yhden oikeaan kääntymisen jälkeen). Sitten tapahtui muutos(19.12.09). Rannassa oli ilves käynyt vahtaamassa joutsenia. Etäisyyttä lintujen ja vahtaajan välillä melkein sata metriä. Ennen rantaan menoa ilves oli syönyt näädän makkaran kuusesta, mutta ei koskenut tikkojen ja tiaisten makkaraan kellarin seinustalla. Rannasta ilves nousi pellon poikki ja marjapensaitten välistä kellarille ja orkideatalon eteen. Siitä lammelle ja lammen takana rantaan. Sitten poistui alueelta samaa reittiä, jota kerran aiemmin ensimmäisten lumihitujen aikana olimme seuranneet. Ylös harjulle, hetki harjun tietä pitkin ja sitten alas kuusimetsän läpi pohjoisen puolella olevalle pellolle. Silloin olimme hiukan epävarmoja seurannan kohteesta. Nyt ei tarvinnut epäillä. Kun ilves oli ollut lammen takana joen rannassa, samassa paikassa oli jälkiä, joiden mukaan näätä oli ollut vahtimassa hiiren koloa kuusen juurella. Ilmeisesti näätä pääsi turvaan ennen saaliiksi joutumista. Tämän käynnin jälkeen löysimme kahtena lumisadepäivänä näädän jälkiä noin kilometrin päässä orkideatalosta. Tiheää kuusikkoa kasvavassa laaksossa. Sen jälkeen ei mitään merkkejä näädästä.

Myöskin jäniksen jäljet ovat taas kadonneet. Samoin ketun. Minkki on jättänyt joen jäälle pari kertaa jäljet joulukuun toisen puoliskon aikana. Saukko saattoi pulahtaa veteen kerran kun kävelimme rantapolkua lähellä ison tien siltaa. Kärppä ja lumikko sekä pyy on jättänyt kerran jäljet näiden kahden viikon aikana. Edelliset vahvat saukon jäljet laiturin luona rannassa joulukuun 4. ja mahdollisesti merkkejä joenvarsipesällä käynnistä joulukuun 20.

Rannassa sen sijaan on ollut ravintolatoiminta täydessä vauhdissa. Joutsenia 24, kanadanhanhi ja sinisorsia 5. Joka päivä kauraa kerran tai kahdesti. Kerta-annos kaksi
ämpärillistä. Sulan alueen laajuus vaihteli pakkasen ja jään päälle sataneen lumen mukaan. Suuren osan joulukuun toisesta puoliskosta sula oli kaksihaarainen. Näiden suurten lahtien välille jäi kapea ja pitkä jääkieleke. Joutsenet siirtyivät yöpymään jääkielekkeen kärjen tuntumaan suunnilleen ilveksen saapumisen jälkeen.

Joulukuun 28. päivä iltatoimien aikaan alkoi tapahtua. Pakkasta oli jotain 15 asteen tuntumassa. Lapioin kaikessa rauhassa palaturvetta kottikärryyn talon pohjakerroksessa. Tuulikki hälytti silloin puhelimella. Sanoi joutsenten pitävän outoa meteliä. Juoksin ylhäältä paremman lampun käteeni ja lähdin juoksemaan rantaan lintujen hyvin tuntemaa säveltä vihellellen. Mäki laskee melkein kahdeksan metriä reilun sadan metrin matkalla, joten juoksu lumipolulla kävi ripeästi. Koko ajan haravoin maisemaa rannassa lampun valokiilalla.

Joutsenet uivat hyvin tiukkana ryhmänä sulan kauemmassa haarassa. Eivät tykänneet lampun valokiilalla osoittamisesta. Vasemmalla puolellani näin lumessa oudon jäljen. Kuin olisi ihminen kaatunut lumeen lähelle sulaa vettä. Siitä pajupensaisiin päin oli sitten muutama syvä kuoppa. Ilves oli tehnyt hurjan hyökkäyksen kohti joutsenia, mutta siirtynyt hätäjarrutukseen kun huomasi paistien oleilevan kymmenen metriä leveän sulan vesihaudan takana, kuin entisaikojen ritarilinnoissa oli tapana. Ilmeisesti mäeltä ryntäävä “metelöivä” lampunheiluttaja sai lintuja katselevan ilveksen kääntymään sulan reunaa oikealle ja oikaisevan jäälakeudelle pakoon.

Aamulla käytiin huolella läpi ilveksen sotasuunnitelma. Jäljet lumessa olivat helposti luettavissa. Eläin oli alkanut aamun hämärässä harjun laelta. Sinne kuuluu hyvin joutsenten pulina. Päiväksi se oli kadonnut reilun kilometrin päähän jokirannan vanhaan tiheään kuusikkoon. Illan hämärtyessä oli alkanut lähestymisvaihe. Vanhan sillan tien yli, jokirannan polkuamme lyhyt pätkä ja siitä joen jäälle. Aivan rannan tuntumassa jää kestää kohtuullisesti. Kahteen kertaan oli vaihtanut jäältä polulle ja takaisin. Koko ajan hyvin suoraan kohti pihaamme. Viimein pois jäältä vanhan venepaikan kohdalla. Siitä pusikon ja risukon läpi verkkovajalle. Tiheän kuusiaidan läpi matalana ja viimeiset muutamat kymmenet metrit rantatöyryn melkein metrisen lumivallin takana sen pajukon luo, joka ulottuu kauimmas joelle. Siitä sitten kolme hurjaa loikkaa, yksi hiukan epävarma ja lopulta käsky konehuoneeseen “kaikki koneet täysillä taakse”. Jarrutusmatka oli yli puolitoista metriä kynnet harallaan. Onneksi säästyi uimaretkestä.

Jokirannan jään kestävyyden kertoo se, että keskikokoinen jälkiä seuraava tonttu vajosi toispuolisesti jäähän vanhan venepaikan kohdalla kun yritti valokuvata pedon jälkiä. Saappaallinen kylmää vettä ja matkaa kotiin yli 150 metriä lumessa kahlaten.

Epäilimme uuden hyökkäyksen olevan tulossa parin päivän päästä, joten uudenvuoden yön pimeyden laskeuduttua lähdimme kuutamokävelylle vahvoilla lampuilla varustettuina. Ei niitä lamppuja kävelyyn tarvittu, mutta niiden avulla saattoi tarkistaa jokaisen jäljeltä näyttävän varjon lumen pinnassa. Kävelimme vanhan sillan tielle varmistamaan, että ilves ei ole liian lähellä. Sitten palasimme harjun tielle ja jatkoimme sitä pitkin kääntöpaikkaan saakka etsien mahdollisia tien ylittäviä jälkiä. Seuraavana päivänä kävimme valoisassa kartoittamassa koko seudun jälkitilanteet. Suureksi hämmästykseksi löysimme jokivarren kuusikossa, siellä melkein ison tien sillan luona, ilveksen jälkiä aivan valtavasti. Päivälepopaikkakin siellä oli ja kaksi kuusen juurten väliin kaivettua koloa (oikeastaan vain avattua käytävän kattoa – ei niin kaivettua kuin koiraeläimet kaivavat), josta se oli yrittänyt paistikseen saukkoa tai minkkiä. Kyseisellä paikalla kuusen juurten alla on se pienempi jokivarren pesäkolo, jota ainakin saukko käyttää. Ilves oli poistunut paikalta siltaa pitkin joen toiselle puolelle. Mitään merkkejä saalistuksen onnistumisesta ei näkynyt.

Pakkaset aina vain jatkuivat ja kovenivat. Tammikuun toisen päivän aamu aukesi tämän näytelmän viimeiseen näytökseen. Joen sula oli pienentynyt ratkaisevasti. Se ei ollut enää yksi kaksihaarainen lampi vaan kaksi pienempää lampea toisistaan erillään. Olisi siinä ollut kiva ilveksen kirmailla joutsenten tai hanhen perässä. Joutsenet olivat aivan salaa poistuneet paikalta. Aamuhämärissä oli tupsukorva metsästäjä hiipinyt paikalle joen toista puolta. Sitten harmissaan laiturin luo, jossa pitkään tuijottanut mäellä kohoavaa kivitaloa. Lopulta yhdessä nälkänsä kanssa suunnistanut kaislikon halki järven jäätä pohjoiseen. Sinne kai joutsenetkin aluksi menivät. Vapaana kohisevan Kuhakosken sulaan.

Seuraavan yön tulipalopakkanen jääti joen luusuan täysin. Ei koskaan aiemmin meidän täällä asuessamme näin aikaisin. Talven vasta alkaessa.
Ruokalinnut ovat suunnilleen samat syksystä alkaen. Tali-, sini- ja hömötiaiset ovat tiukasti paikalla. Töyhtötiainen käy hiukan harvemmin. Pyrstötiaisia käy lähistöllä, mutta eivät tule ravintolaruokaa syömään. Viherpeippojen ryhmä lähestyy kymmentä, punatulkut tulivat vasta joulun aikaan. Närhi esiintyi aluksi neljän hengen perheenä, nyt niitä näkyy yksi tai kaksi. Harmaapäätikka on hyvin säännöllisesti makkaroiden kimpussa. Se ei ole enää niin arka kuin ensimmäisillä käynneillään. Käpytikat vuorottelevat makkaran ja metsässä pajojensa luona löytyvien männynkäpyjen välillä. Keltasirkkujen parvi on nyt vuodenvaihteessa enintään viidenkymmenen. Syövät jäällä kauraa ja yöpyvät lumessa talon seinän vieressä. Puukiipijät ovat tulleet muutaman kerran makkaralle. Ainoa harvemmin talvella täällä nähty lintu, joka nyt on paikalla on mustarastas. Viimeksi se karkasi kellarilta rannalle koivikkoon tammikuun kolmas. Yksi oravan jälki on nähty koko kesän jälkeisenä aikana. Riihen luona olevassa jykevässä kuusikossa, meiltä puoli kilometriä itään. Jänikset loistavat taas poissaolollaan.

Paikallislehdessä kerrottiin Juvalla ammutun kaksi ilvestä heti metsästyskauden aluksi. Meiltä noin 40 km päässä. Väittivät yhdistyksensä alueella asuvan noin sata ilvestä. Kuulostaa hurjalta. Sitäköhän tarkoitti se ajokoira, joka oli pantu juoksemaan pihamme ja tonttimme läpi edestakaisin paikannuskaulurilla varustettuna uudenvuoden päivänä. Oli hyvä, että koiran omistaja saattoi tarkistaa koko pihamme tultua kolutuksi mahdollisesti piileskelevien eläinten löytämiseksi. Samaisen koiran edellinen käynti syksymmällä lopetti kauriin jälkien näkymisen alueellamme.

Loppiaisen aattona kahlasimme polkua jälkiä etsien mutta löysimme vain yhden metsästäjän jäljet. Polun ääripäässä muuntoaseman luona oli kyseisen seurueen vanhemmat miehet odottamassa uutisia. Nuorin raatoi metsässä saappaanvarren ylittävässä lumessa. Kertoivat ilvesjahdin alkavan loppiaisena. Olikohan ilveksen onni se joutsenten poistuminen. Keskellä jokea olivat nähneet jäätyneen supin ja sen ympärillä ketun jälkiä. Supi lie mennyt heikoille jäille joitain päiviä sitten. Onko ollut pelkästään tyhmä vai onko paennut suurempaa petoa ja jäänyt vielä suuremman eli ahdin uhriksi. Ainoat jäljet, jotka löysimme olivat paljosta lumesta vaikeasti tunnistettaviksi käyneet näädän jäljet jokivarressa lähellä lampea. Seuraavana yönä olikin sitten näätä syönyt kasvihuoneessa roikkuvaa makkaraa. Makkara laitettiin sinne juuri paljastamaan näädän läsnäolo. Päivisin sillä aterioi se tiainen, joka kieltäytyy lähtemästä ulos kylmään. ”Oli mukava kun lapsi palasi kotiin” Loppiaisesta lähtien on näätä käynyt aamupalalla syömässä kasvihuoneen sisällä roikkuvan makkaran alapäästä. Viimeinen havainto ennen tätä kirjoittamista on illalta 11.1.2010. Pienen nyrkin kokoinen pala oli taas lähtenyt makkaran alareunan tuntumasta. Kun päivällä pakkanen oli keventynyt viiden asteen kohdalle, taisi olla evään syönti ennen ulos retkelle lähtöä. Kunpa pitäisi hälyttimet kunnossa, ettei ilves pääse yllättämään. Harjulla oli päivällä taas ilveksen jälkijono.

Joulun aukiolon aikana tavattiin orkideoita ihailemaan tullut perhe, joka kertoi heidän saunamökissään majailleen viime keväänä näädän neljän poikasen kera. Perhe oli majaillut toisessa rakennuksessa keskikesään saakka, että poikue pääsi kunnolla metsälle. Sitten puhdistettiin yläpohjan purut. Se näädän aiheuttama hajuongelma lienee vältettävissä siten, että huolehditaan hiukan nykyistä parempi tuuletus yläpohjan lämpöeristeiden yläpuolelle. Pysyy purut paremmin kuivina ja hyvin eristävinä. Nämä tarinat, joita on jo kuultu kesästä lähtien kymmeniä, saavat aina vaan varmemmaksi sen, että Suomessa on joka kylässä oma näätä tai näätäperhe. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että sekä liito-oravan että valkoselkätikan kannan väheneminen johtuu merkittävästi saalistajan kannan kasvusta ja tuskin lainkaan ihmisten tietöistä tai metsätöistä. Tässäkin asiassa Helsingin Yliopiston olisi syytä päivittää osaamisensa. Olisi hyvä tulla ulos pakkaseen sieltä “metropoliseudun” lämpimistä työhuoneista.

Heinäkuu 2009

Näätäperhe poistui luotamme suuriin metsiin juhannussunnuntain iltana.

Hämmästyttävää oli se, että seuraavana päivänä yhdentoista aikaan orava
oli keskellä näätien pitkään hallitsemaa pihaa.
Orava haisteli huolella jälkiä, nousi sitten eri puihin ja nuuhki siellä
kaikki näätien eniten käyttämät reitit oksalta toiselle.

Samaan aikaan taivaalle ilmestyi kahden pulun partio. Ne olivat
karanneet näätäperhettä ja nyt heti tulivat tarkistamaan tilanteen. Kuka
näille molemmille kertoi näätäperheen muuttaneen pois? En minä ainakaan.

Heinäkuun aikana varsinaiset ilonaiheet jäivät metsäkauriin ja
valkohäntäpeuran jälkien tavoittamiseen milloin milläkin osalla
polkuamme. Hirvikin kulki vasan kanssa alueen läpi.

Kettu ja mäyrä tervehtivät 3.7. joen toisella puolella sillan tuntumassa
aamulla kymmenen maissa.

Keskikesän herkkuihin päästiin kiinni jo Sulkavan soutujen kiireen
laannuttua. Kanttarelleja on kerätty jo ämpärillinen ja mustikoita
neljä. Kyllä kelpaa maiskutella. Sen sijaan herkkutatteja ei ole näkynyt
kuin kolme pientä yksilöä.

Maariankämmekkä kukki parin yksilön voimin vanhassa paikassa tien
reunalla. Sen sukulainen yövilkka, joka tapaa olla parhaimmillaan juuri
mustikan kypsyttyä on villiintynyt aivan hurjaksi. Edellisinä vuosina
olimme tyytyväisiä kun jokirannan ja harjun väliltä löytyi
viitisenkymmentä kukkivaa yksilöä. Tänä keasänä pelkästään
parkkipaikkamme tienhaarassa harjunlaella yksi ryhmä sisältää noin 50
kukkivaa yövilkkaa. Mustikoita poimiessa saa olla tarkkana, ettei
poimuriin tule orkideaa mustikoiden seuraksi. Ilmeisesti luku 500 on
liian pieni tämän vuoden kukkivia yksilöitä kuvaamaan.

5.5.2009

Jäät lähtivät vapun jälkeen. Joutsenet jakautuivat pesintä-järvilleen ja
huutosakki ties minne. Metsätien varressa alkoi näkyä aavistuksia
kangasvuokon kukinnasta. Polkumme varrelta löysimme tänä keväänä viisi
kukkivaa yksilöä ja sen lisäksi kolme sellaista, joiden toivotaan
jaksavan kukkia ensi vuonna.

10.5.2009
Toinen keväinen riemu on korvasienten kerääminen. Neljästi kiersimme
tutun hakkuuaukion. Jokaisella kerralla enempi kuin kahden aterian
verran herkullisia sieniä. Sitä myrkytöntä huhtasientä löytyi kaksi
yksilöä aivan orkideatalon nurkalla.

15.5.2009
Toukokuun toisella puolella alkoi pöllökevään todellinen laatu selvitä.
Naapuri ei ollut päässyt kasvimaata laittamaan kun viirupöllö löi kynnet
nahkatakin läpi. Poikaset oli silloin maassa naapurin traktorin ympärillä.

Meille pöllömuori esittäytyi koivun oksalla muutaman metrin korkeudella.
Ihailimme sitä autosta. Myöhemmin huomasimme pienen harmaan karvapallon
nojaamassa koivuun kukkamaan takana. Siinä yksi poikasista odotti
luottavaisena, että äiti tuo kohta ruokaa. Siihenkin taisi luottaa, että
ilkeän kissan saapuessa kiusaamaan äiti tekee sepeliä kissasta.
Auringonpaisteessa ihaili järvimaisemaa.

Vähitellen pääsimme seuraamaan ikkunan takaa pöllönpojan kiipeämistä
poppeliin. Sitten niitä oli kaksi. Sitten niitä oli kaksi täällä ja
kaksi tuolla. Vielä jäi mieleen epäilys, josko ne kaikkien heikoimmat
kiipeilijät olisivat olleet numero viisi ja kuusi. Neljä kohtuullista
poikasta oli jo korkealla jykevässä männyssä sillä hetkellä kun neljä
poikasta havaittiin samalla hetkellä. Yritin kerran mennä alakerran
ovesta kurkkimaan salaa poikasia. Oven avattuani huomasin katsovani emoa
päin kasvoja viiden metrin päässä. Kuin olisi ollut odottamassa.
Pyytelin anteeksi ja suljin oven. Nyt ei sitten vähään aikaan saada
raparperipiirakkaa. Poikasten mieluisimmat
puut ovat juuri raparperimaan laidalla.

Pöllöt poistuivat tarkkailualueeltamme pitkän sadejakson aikana kesäkuun
alussa. Poikaset olivat silloin varsin lentokykyisiä.

30.5.2009

Seuraava yllätys nähtiin helluntaina. Talon toisessa päässä vilahti
näätä kellarin katolta mäntyyn. Sieltä uteliaana katseli kameramiestä ja
apulaista, sitten jäi rauhassa istumaan yli kymmenen metrin korkeuteen.
Kun jatkoimme vanhan muovihuoneen purkamista huomasimme näädän jatkavan
männystä koivuun, siitä talon katolle ja sisälle ullakolle. Myöhemmin
kuului tasaisin välein peltikaton kolahdus kun näätä hyppäsi koivusta
katolle. Taitaa olla poikaset siellä ullakolla.

Näätähän on aika kookas. Pituus puoli metriä, hännän kanssa jopa yli 80
cm. Näyttää silti pysyvän ohuellakin männyn oksalla.

Kaksi tällaista petoeläintä poikuetta hoitamassa näin lähellä toisiaan.
Talon päätyjen väli on vain 35 m. Kenties molemmat uskovat kauhun
tasapainoon ja jättävät toistensa poikaset rauhaan. Myyriä ja hiiriä oli
ainakin menneen talven aikana runsaasti. Jonain iltana seurasimme kun
viirupöllön uros toi myyriä emolle. Emo leikkasi ne sitten annospaloiksi
vuorotellen yhdelle poikaselle kerrallaan. Uros saapui uudestaan
paikalle suunnilleen viiden minuutin päästä.

5.6. 2009

Varis tuli talon viereen karjumaan juuri kun näätä palasi
metsäreissultaan. Tapani mukaan hakkasin käsiä yhteen niin kovaa, että
varis pakeni. Näätä oli seurannut taputtelua hiljaa koivun oksalla.
Lähti sitten heti nousemaan katolle, vaikka seisoin puun alla. Siellä
katolla otti pari askelta ja sitten kähisevällä äänellä kertoi minulle
jotain. Taas pari askelta ja sama tarina. Tämä toistui viidesti.
Lopuksi näätä asettui kotiluolana pitämänsä ilmastointitorven viereen
kuin "Irvikatti" Liisa Ihmemaassa sadussa. Leukaa käpälään nojaten se
katseli kun osoittelin ison kuusen oksalle ripustettua läskipalaa ja
kehuin sen herkullisuutta. Kahden päivän päästä herkku sitten katosi.

Juhannuksen alla kuulimme katolta melkoista kirkumista. Siellä oli yksi
näädän poikasista lähtenyt pesästä. Peltikatto oli liian liukas. Ei
päässyt takaisin torven suulle. Puoli tuntia kiljuttuaan löysi oikean
reitin. Seuraavina päivinä näimme miten toiset poikaset tulivat katon
reunalle ja sieltä tuijottivat alas sammakon tai mahdollisesti myyrän
liikkumista talon perustuksen vieressä. Korkeutta maasta räystäälle on
noin 10 metriä. Ilmeisesti meitäkin oli tarkkailtu pitkiä aikoja meidän
siitä mitään arvaamatta. Tämä näkyi kerran kun kuvasin katonreunalla
olevaa poikasta. Tuulikki tuli ulos pääovesta, jolloin poikanen vain
vilkaisi häneen ja jatkoi sitten tiukkaa sammakon seuraamista sieltä
yläilmoistaan. Tunsi ilmeisesti ovesta tulijan ja tiesi sen päivittäiset
kulkureitit.

Juhannusyönä tämä kiljukaulaksi ristimämme poikanen piti varsinaiset
huutajaiset. Emon ollessa metsällä puolen yön maissa poikanen oli
jotenkin tullut maahan. Kiivennyt tai pudonnut. Ei ollut muistanut ottaa
talon avainta mukaansa. Huuteli perustuksen vieressä niin, että metsä
raikasi. Ulkona satoi. Heräsimme meteliin. Poikanen kiipesi talon
pääoven tasanteelle ja raapi ovea. Sitten kiipesi oven poikkipienalle ja
alkoi purra sitä koko ajan huutaen. Oli älykkäänä eläimenä tietoinen
siitä, että ovesta pääsisi portaikkoon ja siitä kuivin jaloin kotiin
ullakkokerrokseen.

Emme uskaltaneet päästää myöhäistä vierasta sisälle. Siellä oli avoinna
paljon ovia. Reitti ei ehkä olisi vienyt pelkästään ylös portaikkoa.
Sitten poikanen löysi hyvän sateensuojan terassin alta. Myöhemmin yöllä
kuulimme tutun peltikaton tömäyksen kun emo hyppäsi koivusta katolle.

Juhannussunnuntaina tulimme kotiin puoli kymmeneltä. Pihamaalla
näädänpoikanen nousi koivuun kolmen metrin korkeuteen. Katseli siinä
rauhassa tulijoita. Emo oli lähtenyt metsään vahvempien poikasten kanssa
ja jättänyt pahnanpohjimmaisen kotiin kiltisti nukkumaan. Vaan eipä
ollut tottelevaisuus riittänyt.Poika pihalla yksin leikkimässä.

Siinä sitten seurasimme poikasen yritystä kiivetä takaisin katolle.
Kerran se putosi aivan räystään korkeudelta. Katselija taisi säikähtää
enemmän kuin poikanen. Se hypähti pari kertaa ja lähti kiipeilemään
terassin rakenteisiin. Koivun juurelle oli laitettu pikkuisen
jauhelihaa. Putoamisen jälkeen se kelpasi.
Kohta oli taas koivussa. Tällä kerralla kuului pamahdus, kun laho oksa
petti alta. Taas pari hypähdystä ja terassille virkistämään itseään
toisella jauhelihapalasella.

Rauhoituttuaan poikanen luopui koivusta ja alkoi leikkiä keskellä pihaa
kuin kuka tahansa yksinäinen lapsi.
Koivun luota hyppeli lehtikuuselle. Siellä 90 asteen käännös ja hypellen
kellarin luo. Taas käännös ja hypellen pienen sorakasan päälle. Siitä
syöksy oksakasan alitse takaisin koivun luo. Aikansa leikittyään
kyllästyi ja alkoi tutkia vanhemman sisaren jälkiä terassin rakenteissa.
(tai vaihtoehtoisesti hiiren hajuja samalla reitillä) Vähitellen katosi
nähtäviltä ilmeisesti terassilla olevaan sanomalehtiä täynnä olevaan
laatikkoon.

Tuntia myöhemmin kävin pihalla ja huomasin näädän samalla koivun
oksalla, jossa aluksi tapasimme poikasen. Yritin kysellä: "tulitko
takaisin kiipeilemään" Kohta toki huomasin, että kyseessä olikin nyt
emo. Kun poikanen vaivaisesti kiipesi koivun runkoa ylös tarttuen
kynsillä jokaiseen epätasaisuuteen, tämä näätä hyppäsi suoraan ylöspäin
puolitoista metriä seuraavalle oksalle. Emo kyseli sillä samalla
käheällä äänellä kuin aiemmin. Ilmeisesti epäili minun tietävän jotain
kadonneesta lapsesta. Etäisyyttä välillämme ei ollut edes viittä metriä.
Emo kävi uudestaan katolla. Tuli sitten alas ja alkoi hätääntyneen
etsinnän.

Siirryin sisälle, etten häiritse. Teki pahaa katsoa emon hätää. Vailla
suunnitelmaa se syöksyi edes takaisin pihalla. Sitten rauhottui sen
verran, että alkoi systemaattisesti kulkea jälkiä. Ensin saman reitin,
jota näin poikasen leikissään kulkevan, sitten pari metriä ylös kaikkiin
mäntyihin ja koivuihin. Heti alas niistä, joissa mekään emme olleet
nähneet poikasen kiipeävän. Sitten kipaisu portille ja autotallin kautta
takaisin. Volvon renkaat nuuhkaisi vain pikaisesti. Lopuksi sorakasalle.
Koko etsinnän ajan emo kutsui poikasta, mutta ei saanut vastausta.
Ilmeisesti leikki oli ollut rasittava ja jauhelihan täyttämä vatsa
varmisti syvän unen.

Sorakasalta emo lähti vihdoin oikeaan suuntaan kohti terassia. Seurasin
tapahtumia ylimmän kerroksen käytävän oven takaa ja astuin sitten vain
kolme metriä terassin yläpuolella olevalle rautaritiläparvekkeelle.
Poikanen oli samalla hetkellä herännyt ja löytynyt. Kumpikin juoksi nyt
ympäri terassia. Emo tarkistaen kaiteen takaa, välillä kaiteen päälle
hypäten, ettei ympäristössä ole vaaroja. Poikanen samaa vauhtia juosten
terassin lattialla. Emo motkotti koko ajan poikaselle nyt aivan uudella
äänellä. Poikanen visersi kuin lintu kertoen illan kokemuksista: "sitten
putosin puusta ja haukkasin kiltin tätin tuomaa jauhelihaa, sitten
kiipesin taas ja taas putosin. Taas haukkasin jauhelihaa ja rupesin
leikkimään. Ja sitten menin hyvään piiloon nukkumaan." Kumpikaan ei
tainnut kuunnella toista, mutta mieli taisi olla hyvä. Se että katselin
niitä kolmen metrin päästä ei tuntunut yhtään häiritsevän. Näädät
liikkuivat lähes rinnakkain suunnilleen normaalia ihmisen juoksuvauhtia
ympäri terassia, siitä portaita maahan, sorakasan päälle. Siinä lyhyt
pysähdys ja sitten kellarin seinän aukosta näkymättömiin. Arvelen
toisten poikasten olleen kellarin katon suojissa odottamassa.

27.3.2009
Kotikuusen juurella aamupäivän ollessa jo pitkällä havaittiin
kuollut pupu. Kuolinsyy toistaiseksi tuntematon. Ei
ulkoisia vammoja.
Mikäli tulkitsimme tulojäljet oikein, pupu oli tullut lyhyin
askelin, ehkä jalkaa laahaten. Toki epävarmaa...

Olisiko tullut turvalliseen paikkaan vielä vähän syömään.

30.3.2009
Mustarastas saapui vihdoin kuusen juurelle aterioimaan.
Nyt se pöyhii rakennusten reunoilla lehtiä ja ruohoa. Pälviä
ei vielä ole muualla. Lunta ja jäätä on enemmän kuin yhtenäkään
Sulkavan vuotenamme. Jokisuun sula vastaa edelleen normaalin
talven helmikuun tilannetta.

1.4.2009
Aprillin päivä. Meille näytettiin aika pila. Saukko oli tullut
sulaan kalastelemaan. Sillä oli varis assistenttina. Ettei jäänyt
perkeitä puhtaalle jäälle.

Yleisönä 38 joutsenta ja kaksi sinisorsaa.

Kalastelua kesti puoli tuntia. Tulipa tuo veijari aivan rannan tuntumaan,
jossa niin pieni uuveavanto, että sai vain päänsä esille. Kävi
siinä tarkistamassa uteliaan kameramiehen luotettavuuden.

Kuusikossa kasvihuoneen takana oli tämän talven (ilmeisesti) ensimmäiset
näädän jäljet. Se oli juoksennellut laajasti edestakaisin. Kulku oli
vienyt polun yli noin kolmenkymmenen metrin välein neljä kertaa.
Lähempänä taloa ei vielä merkkejä.

19. 3. 2009
Eilisten päivien lämpö ja viime yön pikku pakkanen toivat tänne
ensimmäisen hankikannon. Jänikset ja pikkupedon jättivät vain sen verran
jälkeä kuin yöllä oli tullut lumen haituvia. Sen kunniaksi jänikset
olivat karkeloineet ympäri pihaa ja järven jäätä.

Ilmeisesti kettu oli tullut pohjoisen suunnalta haistelemaan jään reunaa.
Todennäköisesti toiset jäljet oli tehnyt minkki

Aamulla kahdeksan jälkeen piti taas viedä ruokaa joutsenille, mutta
homma keskeytyi heti alkuunsa. Vilkaisu ikkunasta jäälle - siellä oli
taas kauris. Melkein puoli tuntia seurasimme kauriin ateriointia ja
joutsenten laskeutumista. Yksi joutsenpari oli yöpynyt sulan luona.
Loput kuusi tulivat vähitellen pohjoisen suunnalta. Sorsat olivat myös
pelänneet yön paikalla. Joutsen ei noussut aterialle kauriin kanssa
samalle kaurakasalle.

Illalla kello 18 aikaan on jo täysin valoisaa kun
tuo kevätpäivän tasaus on viikon päässä.

Metsäkauris tuli joutsenten seuraksi. Saatiin varovaisesti
otettua pari kuvaa ulkoa talon seinustalta ja yksi ikkunan läpi. Kauris
oli aivan rauhallinen, mutta katselijat varoivat sen ruokarauhaa
häiritsemästä.

Joutsenten seurana on nyt neljä sinisorsaa ja kaksi varista.

Maaliskuun alkuun kuuluu tällä kertaa paljon huhuilua. Huuhkaja pitää illan
pimetessä soidintaan pääasiassa tuossa harjun laen tuntumassa. Ehkä sadan
metrin päässä. Välillä se taitaa olla tuossa pihan jättiläiskuusessa ja
toisinaan
ääni kaikuu kuin kirkkosalissa. Kuvittelen sen silloin puhaltavan lammen
aukossa talosta sata metriä etelään päin.

5.3.2009
Aamutuimaan olin kaatamassa jäälle kauraa kun huomasin sadan metrin päässä
minkin juoksevan joen yli. Kahlasin lumessa meidän puolista rantaa
noudatellen
lähemmäs. Minkki palasi takaisin, jäi seisomaan jään lumettoman osan reunaan
ja kohta sukelsi jään alle. Joitain minuutteja meni ja minkki taas
jäällä kala
hampaissa. Olin aivan avoimessa, parikymmentä metriä minkistä. Se katseli
ympärilleen rauhassa, asetteli sitten kalan paremmin ja juoksi taas joen
yli.
Vasta nyt tajusin lumessa aukkoryhmän jokirannan lepän juurakon alla.
Yleensä
minkki on juossut äkkiä karkuun kun olen sellaisen havainut.
Tällä kerralla ei katselija häirinnyt lainkaan. Luulen tämän minkin jo
pitkään
nähneen miten ruokin joutsenia ja siitä todenneen ettei tuo äijä mitään
pahaa
pysty tekemään.

6.3.2009
Joutsenten määrässä pihan edustalla on päivittäisiä eroja.
Uskollisimpina paikalla
prinsessaksi nimetty viime kesän poikanen ja sen vanhemmat sekä yksinäinen
joutsen. Muut parit ovat osan päivästä tai muutaman päivän poissa.
Ilmeisesti
lähiseudulla katselemassa omia pesälampiaan.

Tänään ensimmäistä kertaa taas kunnolla sulaa joen luusuassa. Ainakin
yksi joutsen
syö jo pohjasta sitä kunnollista joutsenen perusruokaa.

Viime yönä ilmeisesti ainakin yksi joutsen jäi tähän meidän kohdalle
nukkumaan.

Kaksi sinisorsaa taas sulassa pakkaskauden väistyttyä.

10. 3. 2009
Kevään ensimmäinen varis ilmoittautui. Viime vuonna vastaava tapahtuma
maaliskuun
ensimmäisenä päivänä. Eipä voi kevättä kovin aikaiseksi tällä paikalla
väittää.

Käpytikkojen metelöinti reviirin omistuksesta ensimmäistä kertaa tänä
keväänä.
Kolme tikkaa lentelee toistensa perässä koivikon latvoissa ja kiroilee
mennessään
vähäisin tauoin useita kertoja päivässä. Viime vuonna tämä ilmiö alkoi
helmikuun 25.
päivän tuntumassa.

-----------------------------------------------------------------------------
Silloin kun jääkansi oli vielä ehjä, joutsenet lähtivät ruokapaikalta
lentäen yöpuulle.
Se tapahtui useana iltana kello 17:50. Seurasimme tapahtumaa kello
kourassa. Kolmena
iltana lähtö tarkalleen samalla kellonlyömällä. Parven käytöksestä näki
jonkinlaisen
levottomuuden lisääntymisen ennen siiville nousua. Jäin sitten yhden
kerran ulos
kuuntelemaan tapahtumaa ja sehän osoittautui hämmästyttäväksi. Lintujen
hiljainen
jutustelu alkoi muuttua yhtenäisemmäksi. Vähitellen jokainen yksilö
purisi pientä
laulunpätkää. Sitten purinan tahti alkoi hitaasti kiihtyä ja lopulta
äänen voimakkuus
lisääntyi hiukan ja sitten koko parvi ilmassa samalla hetkellä.
Ikäänkuin olisivat
laulamalla synkronoineet ensimmäisen siivenlyönnin ja tahdin, jotta ei
tarvitse ilmassa
sitten vekslata. (Tämä ääni ei ollut sitä komeaa toitotusta vaan
hiljaisempaa laulua)

28. 2. 2009

Eilen löytyi taas pitkästä aikaa pyypari. Polun kauimpana olevassa mutkassa
kuusikon ja koivikon rajalta lähti pakoon. Yksi kieppi kera
yöpymismerkein löytyi
kuusen tyven läheltä. Toivottavasti tämä on toinen pari sen talon luona
usein näyttäytyneen lisäksi.

Aamuvarhain kuului kevään ensimmäinen rummunlyönti. Käpytikka rummutti
ahkeraan.
Parhaimmillaan sai uuden rumpusarjan aikaan muutaman kymmenen sekunnin
kuuntelujakson jälkeen. Tosin kilpailevaa rummutusta ei ainakaan minun
korviini kuulunut.

Punatulkku lauloi myös ensi kertaa talven jälkeen.

Joutsenia on nyt täysi kymmenen.

Meidän kesäisen uimapaikkamme kohdalla on suunnilleen kylpyammeen kokoinen
uuveavanto. Siihen mahtuu kun sopua riittää kolmekin joutsenta yhtä
aikaa. Tosin
pakkanen on taas viittä pahempi. Avanto voi taas jäätyä ensi yönä.

Joutsenet tulevat uskollisesti syömään vaikka joki on jo kolmen viikon
ajan pysynyt täysin jään kahleissa. Tulisipa tuo kasvihuoneilmiö vähän
lämmittämään. Pääsisi uittamaan jalkojaan nolla-asteiseen veteen tämän
pakkaslumen sijaan.

23.2.2009

Talven ote pitää tiukkana. Saa nähdä mikä huuto alkaa kun kevät tulee.
Kävelimme luontopolun laajinta kaarta ja ihmettelimme lumessa ollutta
kuoppaa. Sieltä löytyi entinen männyn taimi. Syöty kymmenen sentin
kuorettomaksi tapiksi. Lähellä tarkastettiin pihlajan verso.
Hampaanjälkiä täynnä jo sen lumen sisällä ollut osa. Taitaa olla
entisten aukkohakkuiden pienet taimikot muisto vain kevään vihdoin
saapuessa.

Yhdeksän joutsenen parvi vierailee meillä edelleen uskollisesti. Nyt
saavutaan myöhäiselle lounaalle kello neljäntoista jälkeen. Sitten
ruokailua ja lepoa. Ilta viideltä alkaa levottomuus parvessa lisääntyä
ja tarkalleen kello 17:50 pari juoksuaskelta ja siipen varaan. Parvi
kiertää vasemman kautta kaartaen pohjoiseen kohti Kuhankoskea. Kun ne
ohittavat meidän tarkkailuaukkomme, niitä tuskin erottaa valkoista
järven pintaa vasten. Ilta on jo niin hämärä.

Jääpeite on ollut yhtenäisenä jo kolme viikkoa. Missähän se
kasvihuoneilmiö viipyy. Kertaakaan ei näin vahvoja jäitä meidän Sulkavan
vuosinamme.

Murheeksi meni.

Ville Sikanen taisi olla todellisuudessa Vilma Sikanen. Nyt se on muisto
vain. Ammuttiin samana päivänä kuin näimme jäljet. Ampumapaikan
väitetään olleen 20 km täältä kaakkoon. Ampuja sama mies, joka oli
pihassamme edellisenä päivänä ase kädessä etsinyt villisian jälkiä.
Kuulema neljä riistanhoitoyhdistystä, 25 miestä ja 20 autoa jahtasi
sikaa kahden vuorokauden ajan. Nyt ilmeisesti näillä kulmilla ei ole
yhtään elävää villisikaa. Ei tainnut mennä taiteen kaikkien sääntöjen
mukaan. Ei myöskään mitään syytä kunnioittaa tällaista jahtikäytäntöä.
Ainoa hiukan lohduttava yksityiskohta selvisi jälkiä tutkimalla. Kun tuo
ammuskelija oli rannassamme kyttäämässä sian jälkiä ase kädessään, sika
mitä ilmeisimmin vapisi hänestä noin 30 metrin päässä jään reunassa.
Siinä alas taipuneen vankan koivun runko ja sen viereisen kuusen oksat
muodostavat hienon luolan. Sinne veivät sian jäljet ja sieltä se lähti
viimeisen päivän vaellukselle. Ihmettelin silloin, miksi se ei
pysähtynyt syömään kunnolla kauraa. Ei ollut takaa-ajetulla aikaa eikä
hermoja.

18. 2. 2009
Joutsenia tulee aamulla kiltisti aamupuurolle tai oikeastaan kauralle
yhdeksän yksilöä. Yksi harmaampi, muut hohtavan valkoisia. Yöpyvät
ilmeisesti Kuhankosken sulassa, mutta ilahduttavat meitä joka päivä.

Meidän kohdallamme ei näy lainkaan vettä. Koko sen kahdeksan talven
aikana, jotka olemme täällä viettäneet ei ainuttakaan kertaa ole ollut
näin vahva jääpeite. Kaksi viikkoa ilman sulapaikkaa. Edellisinä talvina
enintään parina päivänä jääkansi ehyenä. Se ohkaisin kohta on niin
vahva, että kestää jopa minun painoni.

Jäniksen jälkiä on alkanut olla enemmän. Keltasirkkujen parvessa lie
vielä viitisenkymmentä pommikonetta.

Huuhkaja on kuultu illalla pari kertaa.
Eilen illalla seitsemän maissa mentiin vasiten kuuntelemaan ja vihdoin
kuului harjun laella helmipöllön puputus. Käsittääkseni meille
ensimmäinen kerta tällä paikalla.

Johan myrkyn lykkäs!
Ville Sikanen tallusti poikki pihan.
Tarkka jälkien seuranta paljasti villisian tulleen kaukaa asfalttitien
tuntumasta. Kulkeneen poikki harjanteen, metsäpolkuja ja niiden vieriä
pari kilometriä. Orkideatalon takaa rantaan, jossa ainakin tarkastanut
kaatuneen koivunrungon ja kuusen oksien muodostaman luolan. Sitten
syömään joutsenille tarjottua kauraa. Oheisista kuvista kaurapaikalta
pitäisi erottua sorkien takana varsin leveällä olevat lisäsorkat, tai
oikeastaan niiden painallukset.

Ikäni olen toivonut näkeväni merkkejä villisiasta luonnossa. Tämä oli se
ensimmäinen mahdollisuus. Olen aiemmin luullut asuvani paremmalla
paikalla. En kuitenkaan.

Tässä jo hiukan ihmetyttää miten näitä havaintoja eri eläimistä noin
mukavasti tulee. Yksi syy voi olla se, että Kuhajärven ja Hasulanjoen
linja pysäyttää idästä päin saapuvat polut ja kääntää ne rannan
suuntaisiksi. Kun lähes joka päivä niitä sitten kävelemme noita
havaintojakin tulee.

Päivän muut havainnot oli: kaksi metsäkanalintua yöpynyt kiepissä
kuusikon keskellä. Jätökset kiepissä varmistivat tulkinnan. Pyyn
telaketjujäljet aivan lähellä taisi paljastaa yöpyjön lajin.

Lumikon jäljet vanhan sillan parrujen luona, kärppä taas lähellä
muuntajakenttää.

Jänis tai muutama oli pyörinyt hyvin pienellä alueella lammen
patoharjalla. Parikymmentä metriä kanttiinsa ala oli rampattu melkein
tasaiseksi. Siinä lie ollut jotain mukavaa syötävää.

Joutsenten uimapaikka supistuu edelleen. Pakkanen oli parin yön verran
yli 20. Nyt odotellaan tuleeko helpotusta.

31.1.09

Pakkanen kiristelee täysillä. Joutsenten uima-allas pienenee joka yö.
Linnut tekevät useita ryhmälentoja palaten kuitenkin vielä takaisin.
Vielä on yhdeksän joutsenta.

Eilen joku pihlajalahtelainen tuli autollaan pihaan ja käveli suoraan
rantaan. Ajoi sitten takaisin harjulle meitä vastaan kun tulimme
kaupoilta. Kääntyi harjun tielle. Ei tervehtinyt tai katsonut. Kun
sitten soitimme ja vähän kyselimme väitti etsineensä koiraansa. Miksei
sitten kysynyt meiltä paikallisilta. Taisi olla kyseessä "kauriinmetsästäjä"

Eilisen illan aikana valkohäntäpeura oli kulkenut pitkään Hasulantiellä
meiltä harjun laelta isoa tietä kohti ja takaisin. Jälkien perusteella
rauhallista etenemistä. Hiukan viime iltayön hiutaleita jälkien päällä.
Jälkiä tiellä yli 700 metrin verran. Tulo- ja poistumisjäljet myös
jonkin sivutien auratulla alueella.

Viime yönä ilmeisesti ilves tuli vihdoin pihan tuntumaan. Rannassa
oksien ali, joidenkin pensaiden läpi, avopaikkoja kartellen kulki
suurten kahluujälkien jono. Ei yhtään askelta kohti sulan toisella
puolella levänneitä joutsenia. Joutsenten kannalta hyvä, että melkein
jokainen jään puolelle tullut jälki oli kastunut jään päällä, lumen
alla, olevasta vedestä. Ei tullut aivan pihalle tutkimaan naapurin
koiran varalle jätettyä mounaa kuten kuljeksivat koirat tekevät. Eikä
pissinyt merkkejään sinne tänne. Kaksi kertaa oli kaapaissut - kenties
hiiren.

Yhdeksän joutsenta pysyttelee Kuhajärven luusuassa ainakin vielä 29.
tammikuuta 2009.
Hyväkuntoiset linnut suorittavat aamulla ryhdikkään jumppatunnin
kiertämällä järven eteläpäätä tiukassa muodostelmassa.

Kun keväämmällä tällaiseen lentelyyn liittyy paljon toitotusta näin
keskitalvella lennetään äänettömästi keskittyen lihasten kunnossa
pitämiseen.
Runsaat kaura-ateriat ovat vahvistaneet lintuja mahdollisen kylmän
kauden vaatimaan lentoretkeen kohti hiukan eteläisempiä seutuja.

Keskellä "ruma ankanpoikanen" eli tämän kesän poikanen, joka saa pian
uuden hohtavan valkoisen höyhenpuvun.

23.1.09

Harjun laella ei ole reiluun viikkoon näkynyt kauriiden jälkiä. Eipä
jänistenkään. Sen sijaan salametsästäjä näyttää pysäyttävän autonsa
hakkuuaukon tuntumaan ensin kahden tupakan ja yhden kaljatölkin
mittaiseksi ajaksi ja sitten 30 metriä eteenpäin ja tällä kertaa
väijymistä seitsemän tupakan mittaisen ajan. Ei askeltakaan auton
ulkopuolelle. Tämä on jokaviikkoista toimintaa. Paikka on sellainen,
että siitä näkyy kauriiden tavallisin tien ylityspaikka.

Metsähiiren jälkiä on ollut joka puolella runsaasti. Ensimmäinen lumikon
jälkijono marjapensaiden luona vasta vuoden viimeisenä päivänä. Sillä
taitaa olla niin paljon ruokaa, ettei viitsi matkustella.

Toinen peto, joka näyttäytyy usein on varpushaukka. Syöttöpaikan
pikkulinnut ovat toistaiseksi pystyneet väistämään ne hyökkäykset, jotka
olemme nähneet. Isoserkku kanahaukka pyörähti rannassa sorsia
hätistelemässä, sorsat pysyttelivät turvassa joutsenten keskellä.

Joko kanahaukka tai huuhkaja on jättänyt jälkeensä ullakolla pesivien
pulujen sulkaryhmiä. Niitä leijuu katonreunalta joinain päivinä aivan
liian monta. Puluparven koko on samalla pahasti pienentynyt. /Tähän tuli
yllättävä tarkennus viikko loppiaisen jälkeen. Pesin autoa pihalla kun
näin vaalean linnun räpistelevän ullakon ikkunassa. Apujoukot paikalle
ja siellähän suuri kanahaukka halusi päästä ulos. Oli tullut
pulupaistille, mutta eksyi sitten hovimestaria etsiessään. Vähäisen
pakoilun jälkeen suostui siirtymään yläkerran huoneeseen ja siellä
vaatekappiin valitsemaan itselleen solmiota. Poistui myöhemmin avatusta
ikkunasta takaisin ulkoilmaan ilmeisen luokkaantumattomana. Ei käynyt
selville minkä solmion valitsi./ Kuva Orkideat Kotosalla lehden
uusimmassa numerossa.

Kettu on pihassamme ja polkumme varrella kerran, kaksi viikossa.
Jäniksen jälkiä odotettiin pitkään lumipeitteen tulon jälkeen.

Nyt näyttää muutama jänö käyvän yön turvin rannan jäällä kauraa
maistelemassa. Ettei vaan huuhkaja jonain yönä käy hyökkäykseen.

Uuden vuoden ensimmäiset päivät jäätivät järveä lisää. Jouduimme siinä
vaiheessa syöksymään Uuteenkaupunkiin kun vandaalit jälleen murskasivat
Janhuan päärakennuksen laseja eikä poliisi viitsi edes käydä
vilkaisemassa saati tutkia. Tästä syystä yhden pakkaspäivän verran oli
kauroja liian vähän jäällä. Muut paitsi se yksinäinen valkoinen joutsen
olivat poissa kun saavuimme takaisin Sulkavalle. Seurana sillä oli kaksi
heinäsorsaa.

Uudessakaupungissa näimme komean näytelmän. Pakkasaamun taivaalla
kaupungin eteläpuolella nousi merestä satojen hanhien lautta, joka
järjestäytyi auroiksi ja alkoi lentää itään päin. Aprikoimme suunnan
syytä. Siellä taitaa olla laaja kosteikko, jota olemme keväisin käyneet
ihailemassa. Hanhilautta oli aivan samaa kaliiberia kuin ne, joita
tapaamme ihailla helmikuussa Saksassa Elben rantaniittyjen ja peltojen
yllä aamupäivisin.

Loppiaisena seurasimme ahkeraa oravaa, joka repi talon pääoven vieressä
pakkaskankaasta palasia. Ensin oli huolella tutkinut vaihtoehtoiset
pakkaspeitteet, valitsi niistä yhden ja oli selvästi aloittamassa pesän
lämpöeristystöitä. Ennustiko siperialaisia pakkasia vai oliko poikasia
odotettavissa?

Harjun lakea kävellessä löytyi taas kauriin jälkijono. Oli tullut meitä
vastaan toisaalta tulleen kävelijän edessä ja poistui metsätieltä
samassa paikassa, jossa usein jäljet poistuivat jokirantaa kohti.
Jäljistä näki. ettei kiirettä ollut mihinkään. Seurasimme tulojälkiä
tiheään pajukkoon, jossa varmaan yhdenlaista ruokaa riittää talveksi.
Jälkien toinen pää, johon emme menneet häirit-semään vie suuren tiheän
kuusikon keskelle suojaan huonoilta säiltä.

Ei ollut kaikki joutsenet sittenkään lähteneet etelään. Kun oikein
syötettiin yksinäistä niin jo loppiaisena sille tuli seuraksi kuuden
parvi. Viisi valkoista ja yksi harmaa. Olivat siis väistyneet johonkin
lähialueelle ruokinnan vähentyessä.

Loppiaisen ympärillä pakkaset äityivät melko koviksi. Useana päivänä ja
yönä tavoiteltiin 20 asteen rajaa. Joen luusuan avoveden reuna pakeni
rannasta metri metriltä. Joutsenten kaurakasat jäivät aina vain pitemmän
kävelymatkan päähän sulasta vedestä. Tuntui pahalta katsoa sitä
kärsimystietä, joka linnuilla oli ruokapaikalle tulessaan. Aamun
kireässä pakkasessa joutsen käveli parikymmentä askelta. Sitten vaipui
lumeen lämmittelemään räpylöitään. Hetken päästä uusi yritys ja taas
toistakymmentä askelta. Välillä räpylää ravisteltiin pyrstön takana,
joku seisoi yhdellä jalalla toinen höyhenten sisällä. Eräs onneton ei
jaksanut viimeistä askelta ruokakasalle joten kurkotti koko pitkän
kaulansa saadakseen laitimmaiset jyvät suuhunsa. Jokunen aloitti matkan
vedestä jään yli mutta kääntyi takaisin ja uuden luonteenvahvistuksen
jälkeen taas kulkemaan kärsimysten tietä kohti ruokapaikkaa. Täytyy
tässä sen ruokinnasta vastaavan tontun tehdä uusi kulkureitti itselleen,
jotta voi viedä kaurakasat jään reunan luo ilman riskiä avantouintiin.
Ongelmana tässä jään reunan vaeltaminen säiden mukaan. Puolen viikon
suojasää tuo jäänreunaa parikymmentä metriä rantaan päin.

Hieno laulujoutsenen luonne näkyi tässäkin tilanteessa. Ensimmäisenä
aamulla viiden jyväkasan linjan saavutti valkoinen täysi-ikäinen
joutsen. Kymmenen minuutin päästä tuli toisena harmaa tämän kesän
poikanen. Se tuli samalle kasalle jolloin vanhempi lintu ystävällisin
elkein teki pienemmälle tilaa.

Sikäli älykkäitä nuo linnut, että tuhtin kaura-annoksen jälkeen tai sitä
ennen nauttivat järven pohjalietteestä vihannekset. Pysyy tällä tavalla
vatsa paremmassa kunnossa.

Näillä pakkasilla tuntuu olevan hyvä pitää kolme ruokailukertaa.
Ensimmäinen heti kun yön pimeys muuttuu hämäräksi. Toinen lounasaikaan
ja kolmas siinä kello kolmen maissa, jotta ehtii nukkua jo ennen
auringon laskua. Unipaikka on jään reuna mahdollisimman kaukana talosta,
siten että siitä näkee jokea pitkin mahdollisimman pitkälle.

Joutsenten seurana viihtyvät sinisorsat näyttävät myös irvistelevän
jalkojen kylmenemistä. Tulevat mieluummin lentäen jään reunasta
syöttöpaikalle.

Keltasirkut, punatulkut ja vähäinen joukko tiaisia käy myös ottamassa
osan jään päälle laitetusta kaurasta. Siirsin syöttöpaikkaa kymmenisen
metriä ulospäin, jolloin pikkulintujen kiinnostus väheni lähes täysin.
Alkoivat sen sijaan ahertaa talon yläpuolella suuren kuusen alla
olevissa syöttöpaikoissa.

Yksinäinen rastas ilmestyi pari päivää loppiaisen jälkeen seuraamaan
muiden touhuja.

Läheisellä pellolla oli syksyllä löytynyt jäniksen käpälä. Lisäksi
rampattua maata. Pari päivää ennen joulua käynyt pariskunta kertoi, että
ilves juoksi auton edestä siinä missä isolta tieltä käännytään meille
päin. Taisi löytyä osaselitys niihin parkkipaikan outoihin
taistelujälkiin. Ei oikeastaan kovin ilahduttava uutinen.

Luontopolun varrelta on koko joulukuun ajan löytynyt tuoreita kauniita
kauriin jälkiä. Kaksi metsäkaurista näyttää kulkevan ympäri metsikköä
polun molemmin puolin. Useita kertoja niiden jälkien lähistöllä on myös
yksinäisen valkohäntäpeuran jäljet. Kun noita erilaisia
autostametsästäjiä näkyy pyörivän harjun tiellä aamuhämärissä, olemme
välttäneet polulla kulkemista siltä osalta, johon kauriiden jäljet ovat
tuoneet. Etteivät vaan pakene meitä pyssymiesten eteen.

Syksy ja talven tulo toivat luontopolulla kulkemisen taas
ajankohtaiseksi. Joutsenet, joiden arkuutta ihmettelin viime kerralla
ovat muuttaneet käytöstään. Ensiksi yksinäinen joutsen otti tavakseen
uimapaikallamme ruokailun. Vaatimaton kaura-ateria kelpasi. Pari viikkoa
sai yksi syödä ja huudella ohi lentäville linnuille. Kaipa se sitten oli
pakkasten uhka, joka toi muutamia joutsenperheitä osallistumaan
ateriaan. Sitten joulukuun puolivälissä ensimmäiset vielä harmaat
joutsenen poikaset vanhempiensa kanssa. Vuoden viimeisellä viikolla
kahdeksan harmaata poikasta ja seitsemästä kymmeneen täysivalkoista
joutsenta odotti jokainen päivä aamu-varhaisella hiljalleen
viheltelevän tontun ilmestymistä päärakennuksen nurkalle ja siitä
rantaan kaurasäkki selässään. Järven selkä jäätyi siinä viidennentoista
päivän tuntumassa, joten joen luusua meidän kohdallamme on suurin
avovesi kilometrien säteellä. Myöskin Saimaan lähin lahti on täydessä
jäässä. Viiden litran kaura-annos on aivan liian pieni tälle
ruokailijoiden joukolle. Ymmärtäähän sen, kun poikasten pitäisi saada
niin paljon kauraa, että jaksaisivat Itämeren aalloille tai parhaimmassa
tapauksessa Elben rantaniityille.

Eivät nämä joutsenet mitään pullasorsia ole. Väistävät muutamia kymmeniä
metrejä kun tuon aamulla ruokaa. Vasta sitten nousevat aterialle, kun
olen palannut talon taakse (lähes 100 m). Valokuvaamista sietävät vain
talon seinustalta. Menee kaukokuvaamiseksi.

Marraskuun toisena päivänä ihmettelin Sulkavalla järvellä uivaa otusta.
Epäilin kuikkaa tai muuta vastaavaa. Kiikarin kun sain silmilleni
huomasin valkohäntäpeuran ylittävän järveä aivan kohdallamme. Taisi uida
lähes kilometrin. Rantaan päästyään vielä joutui koiran haukkumaksi.
Onneksi kiinni olevan koiran.

Aiemmin syksyllä oli kyseiselle lajille kuuluvia jälkiä näkynyt jopa
parkkipaikkamme hiekassa. Samassa paikassa hiukan myöhemmin komea hirven
ja vasan ylitysjälki.

Samassa hiekassa näkyi yhtenä alkusyksyn pyhäaamuna jälkiä tappelusta.
Ei kuitenkaan saatu selkoa mikä oli saalistaja ja mikä saalis. Ei
myöskään tappelun tulos.

Metsäpolun varressa näkyy koko kesän mäyrälle tyypillisiä sammaleeseen
jääneitä suppiloita. On työtänyt kuononsa maahan sittiäisen tai makoisan
toukan saadakseen.

Marraskuun alussa alkoi tiaisten tunku syöttöpaikoille. Tällä kerralla
ahkerimpana töyhtötiainen. Niitä on kaksi, hömötiaisia muutama, samoin
sinitiaisia. Talitintit tietenkin enemmistönä. Käpytikka tulee melkein
kellontarkasti aamulla ja laiskemmat närhet sitten päivemmällä
metelöimään. Eräänä päivänä ilahduin kun kuulin pyrstötiaistenparven
tulevan samoihin puihin. Oikein lähdin lähempää niitä katsomaan. Sitten
huomasin kohtalaiseksi kauhukseni sekä töyhtötiaisten että talitinttien
pyörivän vanhan keloutuvan männyn puolivälissä liikkumattoman punatulkun
kokoisen hahmon ympärillä. Varpuspöllö siinä odotti rauhassa muiden
lähestymistä. Aloitti sitten hyökkäyksen, mutta minulta pääsi niin kova
karjahdus, että tilanne hetkeksi pysähtyi. Pöllö alkoi tiirailla
häiritsijää, pyrstötiaiset jatkoivat matkaansa ja talitiaiset asettuivat
ympäri pöllöä turvallisen matkan päähän kiroilemaan. Pöllö jaksoi
odottaa kameran noutamisen ja pienen kuvaustuokion. Kuva Orkideat
Kotosalla lehden numerossa 4/09

Joutsenten marssi rantaamme alkoi vasta marraskuun toisella viikolla.
Tuntui että ne huutelivat ruokaa poikasilleen, mutta eivät uskaltaneet
tulla kun levitin rantaan kauraa. Muutoin käytös oli kuin viime keväänä.
Jokin pidätteli viimeisiä askeleita

Elokuun 30. 2008

Luontopolun kävely jäi vähemmälle kun pidettiin näyttelyä Sulkavalla ja
Janhualla. Vieläpä ehdittiin järjestää maailman kenties pohjoisin
orkideapäivä elokuun lopussa Ivalossa.

Etelään Ivalosta ajellessa kävimme Pyhätunturilla, jossa viiman ja
sateen keskellä tallustimme viitoitettua polkua ja tervehdimme uljasta
ikimetsän poroa

24.4.08

Ollut pitkä väli raportoinnissa kun oli noita kiireitä, Tampereen messut ja muuta.
Tässä välissä on tapahtunut vaikka kuinka paljon.

Parhaimmillaan oli joutsenia rannassa aterialla kolmekymmentä. Kiltisti odottivat aamulla, josko kaurapuuro tuotaisiin paikalle.

Kanadanhanhia kaksi tai kolme eri päivinä.

Kaunis metsähanhien parvi laskeutui jään reunalle 16. huhtikuuta

Sinisorsia kymmenisen, isokoskelopari, haapanoita pari paria ja telkkiä pari kymmentä jatkuvasti hurjastelemassa. Kymmenisen tavia parvena pyöri sulan ympäri.

Kurjet saapuivat juuri ennen metsähanhia, taivaanvuohi ja kuovi samoin

Rastaat ovat kaikki täällä konsertoimassa.
--------------------------------------------------------------------------------

Pajusirkku on tullut rantaan ja västäräkki pihaan.

Tampereen näyttelystä pääsimme kotiin kohta puolen yön jälkeen. Autoa purettaessa saimme syyn hätkähtää. Tuntui aivan kuin huuhkaja olisi huhuillut auton toisella puolella. Kävin parikin kertaa katsomassa onko siellä joku pelleilemässä. Ilmeisesti huuhkaja oli kotikuusen oksalla tai pihan mahtavassa männyssä huhuamassa.

--------------------------------------------------------------
Joutsenten käytös on nyt muuttunut täysin. Ne lepäävät kaukana jäällä ja vain kaksi paria uskaltaa tulla meidän puolelle syömään. Muut lentävät aterioimaan järven pohjoispäähän tai sitten laskujoen koskien tuntumaan.

Syy tähän on hyvin ikävä. Joen vastarannalla kaksijalkainen susi kävi ampumassa joutsenen. Paikalla aivan rannassa on vieläkin ikävät muistot. Veden rajassa viiden siipisulan nippu, niistä leikkautuneiden sulkakynien kappaleita pari metriä maalle päin. Muutamia irroinneita sulkia reilun kymmenen metrin matkalla ja kohtalaisesti höyheniä siinä, missä lintu laitettiin säkkiin. Täällä on ikävä kyllä joitain salametsästäjiä jatkuvasti ajelemassa metsäteitä. Nyt eräs heistä syö joutsenpaistia. Toivottavasti jää luu poikittain kurkkuun.

--------------------------------------------------------------------------------

6.4.08
Lehtokurppa karkasi lentoon polun alkuaskelmilta, Vähäkosken sähköpatsaan juurelta (noin klo 8, oli siis tullut yöllä)

Joutsenille tehtiin kaksi erillistä ruokapaikkaa. Lintujen käytös muuttui paljon rauhallisemmaksi, kun kukaan ei voi vaatia molempia omakseen.

Joku elämäänsä kyllästynyt tuli jäätä pitkin järveltä ja alkoi pilkkiä aivan sulan reunalla. Yö ollut kokonaan plussalla. Jään kantokyky on varmasti heikentynyt eilisestä.
--------------------------------------------------------------------------------